Hämeen rauhallisin

Retkiryhmät ja museo

maalis 31, 2015 | Yleinen

Hevossilta – Aikamatka menneeseen

Museotila Hevossilta on alun perin ollut Forssan puuvillatehtaitten kartanon sivutila, jossa on toiminut kartanon sairaseläinnavetta ja kengitysseppä sekä hevostalli.  Tila toimii nykyisin matkailutilana. Hevossilta tarjoaa runsaasti nähtävää ja koettavaa retkiryhmille.  Hevossilta on kuulu herkullisesta ruoastaan, hyvästä palvelustaan ja ainutlaatuisesta historiallisesta miljööstään.

Opastettu museokierros

Opastettu kierros kahdella museopihalla emännän opastuksella.  Kierroksen aikana kuulet paikallista vorssan kiältä ja historiaa, laajat esinekokoelmat aina 1700-luvulta 1950-luvulle.  Vuosittain vaihtuva teemanäyttely esittelee v. 2015 pula-ajan elämää mm. perinnekäsitöitä, vanhoja pukuja, työesineitä, vanhaa kaunista posliinia ja tarvekaluja, talonpoikaisia työvälineitä, vanhoja traktoreita ja autoja ym. Hevossillassa on Forssan ainoa kokonaisena säilynyt asuinrakennus vuodelta 1805 ajalta ennen tehtailija Wahrenin tuloa paikkakunnalle ja puuvillatehtaitten rakentamista.

5,-/hlö ryhmille
8,-/hlö yksittäiset kävijät

Herkullista paikallista puhdasta ruokaa

Hevossillan tunnelmalliseen Talliravintolaan katetaan herkullinen noutopöytä paikallisista lähituotteista, tilan omista erikoisuuksista, saatavuuden mukaan myös paikallista luomunautaa tai laidunpossua, luomukaritsaa ja paikallista kalaa sekä suomalaisia käsintehtyjä perinneruokia.

Tallikujan lounaspuhvetti vuodenajan mukaan vaihtuva noutopöytä retkiryhmille 22,-, sisältää opastetun museokierroksen.
Kahvi makealla tai suolaisella 12,-/hlö sisältää opastetun museokierroksen.

Ostoksia, nähtävyyksiä ja elämyksiä

Finlaysonin tehtaanmyymälä tarjoaa bussiryhmille normaalihintaisista tuotteista -20 % (ei Tom of Finland ja J.F. by Finlayson –mallistot).  Lisäksi kuljettaja ja matkanjohtaja saavat 10 € ostoksen loppusummasta pois.

Kehräämöalue ja Forssan Museo, joka on ehdolla vuoden 2015 Eurooppalaiseksi museoksi, esittelevät paikkakunnan tekstiiliteollisuuden historiaa ja elämää tehdasyhteisössä 1840-luvulta alkaen.

Jokioisten Museorautatie Minkiöllä tarjoaa elämyksellisen  junamatkan kappeeraiteisella höyryjunalla, joka puksuttelee kesäaikana säännöllisin aikatauluin jatkuvasti mutta muulloinkin tilauksesta ryhmille.

Pääsiäisen buffet 31.3.2024 klo 14-16

31.3.2024 Pääsiäisen buffet  klo 14-16 Katamme pääsiäisen herkkuja buffetiin sunnuntaina 31.3.24 klo.14-16 Ruoat ovat pääosin laktoosittomia ja gluteenittomia. Lämpimästi tervetuloa! Hinta 35,-/aikuinen, lapset 1e/ikävuosi 14v asti Pöytävarauksella, 044 2957 525 tai...

Vapun vohvelibrunssi 1.5.2024

Vapun vohvelibrunssi 1.5.2024

Vapun vohvelibrunssi 1.5.2024 Tarjolla itsetehtyjä vohveleita suolaisilla ja makeilla täytteillä, simaa ym. Keittiöstä tilattuna huomiodaan myös gluteeniton ja vhh.Ainoastaan pöytävarauksella 044 2957 525 /Sonja Virolainen tai hevossilta@hevossilta.fi Pöytä katettuna...

Äitienpäivälounas 12.5.2024

Äitienpäivälounas 12.5.2024

Sunnuntaina 12.5.2024 katetaan Hevossillan Talliravintolassa runsas käsin valmistettu lähiruoka-juhlabuffet. Lämpimästi tervetuloa!
Kattaukset ravintolassa klo 12.00 14.30 sekä 17.00.