Tarinat

Kokouspaikka, juhlapaikka ja lomanviettopaikka Hämeessä

Hevossilta on uniikki kokous- ja juhlapaikka, retkikohde ja lomanviettopaikka. Tarjoilemme maistuvaa käsintehtyä lähiruokaa, aktiviteetteja luonnontilaisilla metsäalueilla ja hämäläisen talonpoikaisen miljöön, jossa on Lounais-Hämeen monipuolisin ja aidoin savusaunavalikoima, museo sekä tasokkaita lomamökkejä.

Katso asiakkaidemme arvioita Hevosillasta täältä

Tervetuloa ! Soita ja pyydä tarjous 0400 422218/Raija, emäntä.

Seisova hämäläinen pitopöytä täynnä herkullista lähiruokaa

Buffetpöytä notkuu lähiruokaa! Hevossillan seisova hämäläinen pitopöytä katettuna  pääsiäisenä, vappuna, äitienpäivänä ja isänpäivänä!

Seivova hämäläinen pitopöytä on katettuna tilauksesta retkiryhmille ja juhlapyhinä, kuten pääsiäisenä, vappuna sekä perinteisesti äitienpäivänä ja isänpäivänä. Toivomme pöytävarausta, jonka voi tehdä sähköpostilla raija.mero@hevossilta.fi tai puhelimitse numeroon 0400422218. Lämpimästi Tervetuloa!

Hevossillan keittiössä häärii iloinen kokki.  Hänen ruokafilosofiansa korostaa eettisyyttä ja niinpä hän mielellään hankkii lähitilojen pelloilla kasvaneen karjan lihaa, nurmipossua, villapossua, pihvihärkää, kalkkunaa ja kanaa, ts. lähiruokaa.  Nämä eläimet ovat saaneet vapaasti tonkia ja elää lajinsa mukaista stressitöntä ja onnellista elämää.

Hevossillassa suositaan vapaasti eläneen eli Free Range –karjan lihaa ja kanamunia, höystettynä paikallisilla tiloilla kasvatetuilla juureksilla, vihanneksilla ja luomutuotteilla.  Hevossillan luonnonsuojelumetsistä kerätään marjat, sienet ja villiyrtit ja tilalla kasvatetaan mausteyrttejä, syötäviä kukkia ja kesäkasviksia.

seisova hämäläinen pitopöytä

Pellon pientareet ovat täynnä superfoodia, luonnon omaa energiaa, jotka kasvavat puhtaasti ja luonnonmukaisesti.  Niitä ei lannoiteta, luonto ja linnut hoitavat niiden kylvämisen ja siementämisen.  Aamukasteinen nurmikko tuottaa ruokaa varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn.  Pihalla kasvavat piharatamot, sauniot, poimulehdet, vuohenputket, apilat, siankärsämöt, päivänkakkarat, orvokit, kuusenkerkät ja nokkoset.  Metsästä löytyy ympäri vuoden mesijuurta ja katajanmarjoja, kesällä metsästä löytyvät herkkutatit, suppilovahverot, kanttarellit ja erilaiset rouskut.

Seisova hämäläinen pitopöytä on runsas ja monipuolinen, siitä löytyy syötävää jokaiseen makuun.  Hevossillassa vaalitaan perinteitä ja valmistetaan itse käsityönä piimäjuustot, imelletty peruna-, lanttu- ja porkkanaloorat, savustetaan kalat, keitetään hillot ja hillokkeet, paistetaan leivät, leivonnaiset ja tehdään täytekakut.  Pitopalvelu toteuttaa asiakkaan toivomusten mukaan perhejuhlat, yritystilaisuudet, muistotilaisuudet, häät, rippijuhlat, valmistujaisjuhlat tai vaikkapa nuotiolla eräretkeläisille maistuvat eväät.

Hevossillassa valmistetun ruuan alkuperä on aina tiedossa ja takaamme, että raaka-aineet ovat juuri sitä mitä lupaammekin.  Suosimme puhdasta suomalaista ruokaa ja sen jälkeen pohjoismaista Pohjolan puhtaassa mullassa, ilmassa, vedessä ja luomutiloilla tuotettua ruokaa.  Moni ilmoittaa tekevänsä näin mutta ei anna takuita.

Me takaamme.

Tervetuloa viihtymään ja maistamaan paljon kehuttuja herkkujamme!

 

Tallikujan tarina

Kesäkuun 15. päivä 1944 nuori sotapoika Viljo Mero heitti sotareppunsa evakkorattaille.  Lähtö Muolaan Ylä-Kuusaasta kohti tuntematonta oli alkanut.  Puupyörärattailla matka taittui hitaasti ja kapeat tiet olivat täynnä matkalaisia ja lehmiä ajavia tyttösiä.  Viljon silmään osui vaalea lehmityttö Mirjam Luumäen asemalla, jossa lehmät lastattiin avovaunuun ja ihmiset härkävaunuun.  Matka meni rattoisammin kun Viljo muisteli kohtaamaansa lehmityttöä. Puupyöräiset rautavanteiset evakkorattaat kolisivat kuoppaisilla teillä, mutta lopulta rattaat päätyivät Forssaan ja Hevossiltaan, josta tuli sodan loputtua Viljon uusi koti.

Kohtalo johdatti lehmityttö Mirjaminkin Forssaan ja 1948 Hevossillassa vietettiin Viljon ja Mirjamin häitä.  Kaikesta oli pula ja elettiin oikeasti luontaistaloudessa.  Silloin ei puhuttu luomusta, kaikki liha oli itse kasvatettua vapaan karjan lihaa, kaikki tarvittava ruoka viljeltiin itse, kerättiin metsistä ja säilöttiin, suolattiin, kuivattiin ja valmistettiin ruoaksi.  Karjan lannalla lannoitettiin pellot, jätteet kompostoitiin ja käyttökelpoiset tavarat säästettiin ja kierrätettiin.  Mitään ei heitetty pois.

Evakkorattaatkin hautautuivat lautakasan alle kun traktorit vähitellen syrjäyttivät hevoset ja lantakärryt jäivät navetan nurkkaan tyhjän pantiksi kun Hevossillan viimeisin hevonen Siro lähti 1970-luvun puolivälissä.

Hevossilta oli alunperin Forssan Kartanon sivutila ja tilalla oleva navetta vuodelta 1895 oli toiminut Kartanon sairaseläinnavettana. Sodan jälkeen navetassa hoidettiin kaikkia eläimiä: kanoja, possuja, lampaita, hevosia ja lehmiä.  Viimeksi navetassa toimi emakkosikala aina 1980-luvun puoliväliin saakka.

Navetassa on edelleen tallikuja, jota pitkin hevoset vietiin pilttuisiin ja AIV-pöntön nurkassa on tallella hevosten juottokaukalo, josta ne joivat vettä ennen talliin astumista.  Rehusiilon kyljessä näkyy vielä olympiarenkaat muistona v. 1952 pidetyistä Helsingin olympialaisista.

Vuonna 2003 Kartanon navetta muuntui tunnelmalliseksi Tallikuja-ravintolaksi ja näin emännän keräilyesineistö ja rekipeittokokoelma sai arvoisensa puitteet.  Tallinvintistä muodostui kesäisiin häihin ja tanssijuhliin soveltuva juhlatila, jonne mahtuu isompikin porukka samanaikaisesti ruokailemaan.  Vanha karjakeittiön vesipata muuntui tunnelmaa luovaksi takaksi kokoustilaan, hevospilttuista tehtiin sosiaalitilat ja keittiö.

Paalit olivat Forssan puuvillatehtaan työväelleen järjestämät juhlat.  Paalit olivat sunnuntaihetkiä elämän pitkän arkipäivän välissä.  Nuo juhlat olivat työläisten luontaisetuja, niin yleisiä ne olivat kaikissa tehdaslaitoksissa 1800-luvulla.  Näitä sunnuntaihetkiä vaalimme Hevossillassa edelleen ja järjestämme paaleja, jotka muistetaan ja joista varmasti nautitaan.

Evakkorattaiden tarina jatkuu, kun ne 50 vuotta myöhemmin sattumalta löytyivät lautakasan alta ja saivat uuden käyttötarkoituksen ravintolan tarjoilupöytänä.  Ympyrä on sulkeutunut, sukupolvet vaihtuneet, Viljon ja Mirjamin pojasta Veikosta on tullut tilan isäntä ja karjalainen kulttuuri on nykyisen hämäläisen emännän Raijan myötä sulautunut Hevossillan nykyisyyteen.

Astu peremmälle menneeseen,  tule jatkamaan evakkorattaiden tarinaa kanssamme, henkilökuntamme toivottaa vieraamme lämpimästi tervetulleeksi hyväntuulen Hevossiltaan!

Raija ja Veikko Mero

Flinkin torpan tarina

Flinkin torppa on Forssan vanhin kokonaisena säilynyt asuinrakennus ajalta ennen tehtailija Wahrenin tuloa seudulle, sen vahin osa on vuodelta 1805 ja se on alueen alkuperäistä rakennuskantaa.  Wahren osti väkipakolla tai vapaaehtoiskaupoilla kaikki talonpoikien maat tehdaslaitostensa käyttöön, hääti kaikki asukkaat pois ja puratti tai siirrätti vanhat harmaat rakennukset muualle, koska ne eivät hänen silmiinsä sopineet.

Flinkin torppa siirtyi Nummelle, hiekkakuopan reunalle, josta se siirtyi museoksi Hevossiltaan joulukuussa 2001.  Torppa ja kuljetettiin kahtena kokonaisena lohkona lavetilla ja nostettiin nosturilla suoraan perustukseksi ladottujen kivien päälle.  Näin torppa siirtyi miltei alkuperäisessä kunnossa ja paksujen piiluttujen hirsien välissä lämpöeristeenä oleva karhunsammalkerros tuli mukana ja torppa säilytti näin alkuperäisen asunsa.  Ikkunat jouduttiin uusimaan ja tulisijat muurattiin Hevossillassa mukaillen 1700-luvun loppupuolen tulisijoja kuten takka-uunipiisiä ja pankkouunia.

Flinkin torppa edustaa tyypillistä suomalaista rakennustapaa, jossa on eri aikoina rakennetut tilat yhdistetty keskeltä läpi talon ulottuvalla porstualla.  Parihuoneet ovat olleet monenlaisen varallisuustason, perheen koon ja eri seutujen erilaistan perinteiden mukaisia.  Parihuoneet olivat moni-ilmeisiä ja niissä saattoi kohdata kaksi erilaista asuntomuotoa, kiuaspirtti ja savu-uunitupa sekä näiden savujohdolliset seuraajat.  Tämä Flinkin torppa edustaa myös tätä tyylisuuntaa eli torpan pienempi pirtti on vanha kiuaspirtti ja sen seinät ovat hyvin mustat ja isompi pirtti edustaa taas uudempaa savu-uunitupaa ja sen seinäpinnat ovat huomattavasti vaaleammat.  Parihuoneisiin yhdistettiin myös kamareita perheen koon mukaisesti.  Tässä torpassa on vain yksi porstuakamari.

Flinkin torppa on kuitenkin hieman poikkeuksellinen, koska siinä ei ole yhtään ikkunaa sisääntulopuolella.  Himmeliksi kutsuttu veranta ei ole alkuperäinen vaan se on rakennettu Hevossillassa helpottamaan torpan sisäänmenoa, jonka ovensuussa on korkea kynnys.  Alun perin oven edessä oli vain iso kivi josta ponnistettiin melkoisen korkealle että päästiin sisään.  Näin varmistettiin etteivät eläimet tai muut asiattomat päässeet vahingossa sisään.

Flinkin torppa oli viimeinen maalattiainen rakennus Forssassa ja kerrotaan, että hevoset ja lehmät tuotiin yöksi läpi talon kulkevaan porstuaan koska pelättiin että venäläiset sotilaat varastavat eläimet yön aikana.  Forssassa oli Venäjän vallan aikana paljon sotilaita ja kun sotaväki ei heitä kunnolla muonittanut niin sotilaat varastelivat taloista ja torpista ruokansa ja hevosensa.

Flinkin torppa oli asuttu aina 1990-luvun alkupuolelle saakka.  Sen viimeisin asukas Uuno Flink asui siinä kuolemaansa saakka.  Tuvan seinällä riippuu vielä viimeisen asukkaan jäämistöstä säilytettyjä flanellipaitoja ja sarkapöksyt sekä saappaat.  Uuno oli kookas mies ja kuulopuheiden mukaan myös kovin erikoinen persoona, vahva kuin härkä ja kun hän rakennuksilla oli betonikärrärinä niin Uunolle oli tehty ihan omat kärryt, tuplasuuremmat kuin muilla ja niitä kutsuttiin ’Elisapeteiksi’.  Uuno kulki kesät talvet paidanrinnus avoimena ja kävi taloissa talkootöissä ja sai             näin taloista palkaksi ruokaa.  Uuno isona miehenä söi kuuleman mukaan valtavasti ja ollessaan töissä hän ensin soi tupla-annoksen yhdessä baarissa ja kun ei enempää kehdannut niin meni sen perään vielä toiseen baariin ja söi toisen tupla-annoksen.  Uuno kuoli vähän yli 60-vuotiaana kun hän sairastui diabetekseen ja kerrotaan, ettei hän osannut sairauttaan hoitaa jäätyään yksin sisarensa kuoltua eikä hänen ruokahuushollistaan oikein mitään tainnut tulla.

Torppa oli huonossa kunnossa, likaa ja roskaa oli paljon ja vintti oli täynnä vuosikymmenten aikana kertynyttä saapasrojua ja muuta roskaa.  Hevossillassa torppa pestiin kokonaan ennen sen sisustamista museoksi.

Flinkin torpassa oli vain vähän jäljellä alkuperäistä kalustusta mutta savutuvassa on säilynyt leivinpöytä ja patakaappi ja eteisessä iso talonpoikaiskaappi.  Muutamia pienesineitä on saatu lahjoituksena takaisin mm. iso raamattu, kahvimylly ja huhmare.  Muutoin torppa on varustettu emännän keräämillä esineistöillä ja kalusteilla.

Flinkin torppa viettää tänä kesänä 210-vuotisjuhlavuotta ja sen kunniaksi torpassa on avoimet ovet    18.-19.7.15 klo 11-15.

Astu peremmälle menneeseen,
toivottaa Raija, emäntä

 

Tarina

Vorssa vetää väkeä

Vuonna 1847 tehtailija Axel Wilhelm Wahren päättää rakentaa Kuhalankosken partaalle puuvilla-tehtaan.  Tehdas ei poistanut Axelin intohimoa maanviljelystoimintaan, hän hankkii Viksbergin kartanon ja vähitellen siitä syntyy puuvillatehtaitten omistama Forssan Kartano, jonka sivutilalle Hevossiltaan nousi seudun hulppein hirsinavetta, kartanon sairaseläinnavetta vuonna 1895 Tampereentien varteen, tien jota pitkin Suomen ensimmäinen puhelinlinja johti Matkun asemalta Forssan tehtaille.

Tehdas toi mukanaan käsityöläiset ja 1850-luvulla saapuu Turusta Forssan ensimmäinen kupariseppä Johan Sundblom takomaan tehtaanmuijille kahveepannuja pieneen könsään Saviläven rannalle. Hän oli ottanut vaimokseen Jokioisilta Wilhelmina Bångin. Heidän poikansa Konrad opiskeli Mustialassa ja hänestä tuli tehtaalle rautasorvari mutta myös oman aikansa merkkimies joka toi nuorisoseuraliikkeen paikkakunnalle, perusti raittiusseuroja ja oli mukana perustamassa myös kristillistä työväenyhdistystä, kirjoitti pakinoita Turun Lehteen ja toimitti seuralehtiä tehtaalaisille.  Tuo kummallinen mies kiersi maaseudulla pienet urut selässään pitämässä hartaustilaisuuksia.  Rautasorvarin nuorimmasta pojasta Runarista tuli kehruutehtaan laitosmies.

Lehtisen Augustin muija Emma tuli kävellen Susikkaalta Ronttismäkeen Joulun alla vuonna 1919 tyttäriensä  pumpulienkelten Elsan ja Selman luo pieneen pesähuoneeseen, jonne syntyi tytär Viola.   Myöhemmin Lehtisen perhe muutti Ronttismäkeen, kolmannelle linjalle ja Augustista tuli tehtaan kirvesmies.

Oli Vappu 1940 kun retonkiröökynä Viola, Vorssan kehruun nuori pumpulienkeli, vietti häitä rautasorvarin pojan Runarin, kehruutehtaan laitosmiehen kanssa.  Nuoripari muutti Lamminrantaan Runarin kotitaloon, samana vuonna syntyi vanhin poika ja sodan jälkeen  yhdeksän vuoden päästä heille syntyi toinen lapsi, Likka, heinäkuisena aamuna, kun maa oli vielä valkoisen huurun peitossa hallayön jäljiltä.

Nuori karjalaistyttö Mirjam Muolaasta oli ajamassa lehmiä Luumäen asemalle junaan lastattavaksi, ikävä kodin jättämisestä painoi mieltä ja tulevaisuudesta ei tiennyt, oli vain itkusilmin jatkettava mihin sitten kohtalo heidät heittäisi.  Kaikki uskoivat että kotiin palataan kunhan valtion herrat saisivat rauhanneuvottelut loppuun. Kun sota päättyi 1944, piti jäljelle jääneeseen Suomeen sijoittaa noin 430 000 siirtolaista ja lähtö Karjalasta oli pysyvä.  Muistoihin jäi kuva komeasta sotapojasta Viljosta, jonka kanssa oli Viipurissa kävelty Monrepos`n puistossa käsikynkkää välirauhan aikaan.

Maanviljelysväestöä varten eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Maata hankittiin siirtoväelle valtiolta, kunnilta, yhtiöiltä ja yksityisiltä. Forssan Kartanon maista luovutettiin Hevossilta-niminen tila karjalaisperheelle. 1947 Ida ja Joel Meron perheen uusi päärakennus oli valmis. ja kesällä 1948 vietettiin heidän poikansa, tulevan isännän Viljon häitä. Nuori lehmityttö Mirjam oli saanut näin uuden kodin emäntänä Hevossillassa.

Seuraavana vuonna heille syntyi Poika, joka jo pienestä viikarista alkaen tiesi kaiken koneista, traktoreista ja maamoottoreista.  18-vuotiaana Pojalla oli jo oma auto: Ford Zephyr 6, HP-9.

Likka ja Poika

Syksyllä 1957 Lamminrannan Likka uusi koululaukku olallaan lompsutti kouluun alkupäästä savettua ja loppupäästä mukulakivillä päällystettyä Kartanonkatua.  Vasemmalle jäi Forssan Kartanon valtava navetta ja väentuvat, lannan haju pisti nenään mutta se ei haitannut, olihan ensimmäinen koulupäivä.  Äiti ei saanut lähteä saattamaan, ison tytön tavoin Likka halusi mennä ihan itse, ihan niin kuin naapurin likatkin. Samalla matkalla pääsi kurkistamaan kartanon sikatarhaan ja silittämään navetta-kissoja.  Kadun oikealle jäi Puisto ja tehtaan herrojen hienot pytingit joiden elämästä tehtaalaisten mukulat saattoivat vain mielikuvitella.

Uusi Keskuskoulu oli Likan mielestä valtava, kiviraput tuntuivat mahtavilta jopa pelottavilta ja pitkät käytävät muistuttivat tehtaan konkia, jonne Likka oli joskus päässyt isän kanssa katsomaan kehruukoneita.  Hahtuvat lentelivät ilmassa ja hetken päästä vaatteet peittyivät valkoiseen puuvillaan– siitähän ne pumpulienkelit olivat nimityksensä saaneetkin.

Koululla opettaja pyysi lapset luokkaan ja aikuiset käytävälle odottamaan.  Sitten Likka kuuli kuinka yksi pieni Poika itki kun isä jäi oven taakse.  Likka katsoi halveksuen Poikaa ja ajatteli että miten ihmeessä joku voi itkeä kun pääsee isojen tavoin ihan kouluun.  Se oli jotain hienoa – ei itkemisen arvoista.

Samalla luokalla kun oltiin niin sattui usein Keskuskoulun painisalissa piirileikissä että Poika haki aina parikseen Likan.  Likkaa harmitti kun Poika tuoksahti navetalta ja hänhän oli sentään kaupungin tyttöjä ja tuoksui kummitädiltä lahjaksi saadulta hooterlonkilta, joka oli Eiffel-tornin muotoisessa pullossa.

Rakkaus

Tositapauksia. Kirjoittanut ja raittiusyhdistysten kokouksissa Tammelassa lukenut Konrad S. 1890.

”Kun olin vuoden ajan ollut paikassani, niin tapahtui käänne minun elämässäni, sillä nyt olin huomannut itsessäni oudon tunteen, jota en ollut ennen tuntenut. – Semmoista tunnetta runoilijat nimittävät Amorin nuoleksi ja lemmen liekiksi.  Tämmöinen lemmen liekki oli minuhunkin syttynyt jota en saanut  sammumaan muulla tavalla kun pyytää omakseni se neito joka Amorin nuolen oli sydämeeni ampunut.  Näin jouduin pyhään avioliittoon.”

Leimukallion lavalla katseet kohtasivat hämmästyneinä: siinä seisoi se pieni Poika painisalin piirileikistä ja se pieni Lamminrannan Likka. Koko yö heilasteltiin Pojan autossa, siinä harmaassa Zephyrissä, ajeltiin ja oltiin parkissa kirkonmäellä ja aamulla kotiin tullessaan Poika näytti äidilleen luokkakuvan ja sanoi että tuossa on tuleva Hevossillan miniä ja osoitti kuvasta Likkaa. Likka ei siitä mitään tiennyt mutta niin vain meni, että kihlat vaihdettiin Jouluna 1970 ja lyötiin hynttyyt yhteen saman tien.

Syksyllä 1974 tanssittiin Likan ja Pojan häitä.  Hevossilta  sai nuoren hämäläisen miniän, läpitte vorssalaisen Likan jolle maalaiselämä ja uusi kulttuuri oli aivan jotain uutta, erilaista mutta niin kiehtovaa. Elämä maalla oli kuitenkin muuttunut, eläintenpitoon tarvittiin luvat, oli kiintiöt ja vientimaksut, elämä maalla muuttui eikä pieni tila enää elättänyt perhettä.  Uusi ammatti oli hankittava opiskelemalla ja töitä haettava isoista kaupungeista.  Likka ja Poika lähtivät maailmalle, opiskelivat ja perustivat yrityksen.  Pojasta tuli koneinsinööri ja Likasta kirjanpitäjä ja tilintarkastaja.

Kaipaus maalle ei kuitenkaan hävinnyt vaikka oma yritys työllisti ja toi vaurautta.  Vunukat Jutta ja Katja, uuden sukupolven alut, viettivät kaikki lomansa Hevossillassa ja veri veti perheen aina keväisin kylvötöihin ja syksyllä puintitöihin.  Vuonna 1988 Pojasta tulee Hevossillan isäntä ja Likasta emäntä.

Hulluusprojekti

Vuosien kuluessa Hevossillasta kehkeytyi museotila Likan keräilyharrastuksen tuloksena.  Likan kiinnostus talonpoikaiskulttuuriin, kotiseudun historiaan ja äidin perintönä saatuun käsityötaitoon aikaansai ajan mittaan valtavan kokoelman perinnekäsitöitä, vanhaa posliinia, talonpoikaisesineitä ja hevospelejä.  Pojan kiinnostus vanhoihin traktoreihin, automobiileihin ja taito rakentamiseen on tuonut Hevossiltaan 20 museorakennusta, 6 lomamökkiä ja vanhasta Forssan Kartanon sairaseläinnavetasta on kunnostettu tunnelmallinen Tallikuja-ravintola.

Hevossiltaan on siirretty mm. Forssan vanhin ja ainoa kokonaisena säilynyt asuinrakennus Flinkin torppa vuodelta 1805, ajalta ennen tehtaan tuloa, useita aittoja, savusaunoja, latoja ja pytinkejä vanhin aina 1750-luvulta ja uusin 1930-luvulta.  Likan ja Pojan intohimo alkuperäisen Vorssan kulttuuriin, rakkaus kotiseutuun ja luontoon aikaansai tämän kulttuuriteon.  Yhteinen hulluusprojekti loi Hevossillasta Hämeen helmen.  Matka oli mutkikas, vaiherikas ja vaikea mutta vieraiden kauniit sanat ja kiitokset kruunaavat 10 vuoden työteliään ajanjakson.

Hevossillan tarina jatkuu…

Hevossilta on 2000-luvulla muuntunut matkailutilaksi ja Likan ja Pojan harrastuksista on tullut kahden perheen työ.  Forssan Kartanon tarina päättyi 1960-luvulla.  Hevossillan tarina kuitenkin jatkuu.  Uusin sukupolvi, mamman kirpaleet Vilma, Viljo, Viola ja Olavi, jatkavat Hevossillan tarinaa.

Astu peremmälle menneeseen, poimi elämyshelmiä ravintolan herkuista, museoraitin torpista, aitoista tai lempeistä savusaunan löylyistä, erilaisesta kokouspaikasta, virkistävistä unista hirsimökeissä ja aktiviteeteista luonnonsuojelumetsissä.  Tule Sinäkin kanssamme osaksi Hevossillan tarinaa!

toivottavat Hevossillan nykyinen isäntäpari

Raija Sundblom-Mero ja Veikko Mero

HEVOSSILLALLA TAPAHTUU

Isänpäivälounas 12.11.2017 Talliravintolassa

Paikallisista käsintehdyistä herkuista, riistasta ja lähitilojen luomulihoista notkuva suosittu Isänpäivälounas katetaan Hevossillan talliravintolaan sunnuntaina 12.11.2017. Kattaukset klo 12.00 ja 14.00. Muistathan tehdä pöytävarauksesi ajoissa 0400 422218/Raija Mero...

lue lisää

Pikkujoulut tunnelmallisessa Hevossillassa

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.. Katamme tilauksesta joululounaan ja jouluillallisen joka päivä tunnelmalliseen talliravintolaamme. Tuo porukkasi viettämään mieliin painuvaa pikkujoulujuhlaa aidossa vanhan joulun tunnelmassa nauttien perinteisistä suomalaisista jouluherkuista kartanonväen tapaan. Valmistamme kaikki käsityönä paikallisten tilojen tuotteista ja kinkkumme paistamme puu-uunissa – todella mureaa ja maukasta. Pöydässäme on aina myös vaihtoehtoja esim. kasvisruokailijoille. Otamme myös pienryhmiä.

lue lisää

Joulu maalla – Hevossillan Joulupaketti 2017

Joulu maalla - Hevossillan Joulupaketti 2017 Aitoa vanhan joulun tunnelmaa, suomalaista käsintehtyä lähiruokaa, savusaunan lempeitä löylyjä, tunnelmatulia ja maaseudun luontoa. Jouluaatto Saapuminen ja majoittuminen edellisiltana tai aattoaamuna. 11.30 Joulupuuro,...

lue lisää

Ravustuskausi on juuri nyt – porukalla ravustamaan

Haluaisitko tuoda ryhmäsi ravustamaan ympäri vuoden myös ravustuskauden ulkopuolella! Ravustuskausi on juuri nyt, koska kyseessä on kasvatustila.  Ravustus tapahtuu Nummelan tilan rapulammikoilla Someron Lahdenkylässä. Ravustuksesta kiinnostuneille tarjoamme elämyksen...

lue lisää

 

Hevossilta Tampereentie 450, 30100 Forssa   |   Puh. (03) 435 0257 tai 0400 422 218   |   raija.mero@hevossilta.fi
Maatilamatkailu | Kotiseutumuseo | Yritystilaisuudet | Juhlaravintola Häme | Savusauna Häme | Tykypäivä