Hevossillan historia
Forssan vanhan maalaismaiseman keskellä sijaitseva Hevossilta on kokonaisuus, joka muodostuu kahdesta eri aikakautta edustavasta pihapiiristä museorakennuksineen, talliravintolasta, savusaunoista, laajasta piha-alueesta ja lomamökkialueista. Hevossillassa voi aistia menneen aikakauden hajut, maut, värit, alkuperäisen Vorssan tunnelmaa. Hevossillan pihapiirissä kohtaat eri aikakaudet käsi kädessä. Aitanpolulta vastaan pelmahtaa emäntä pellavapuvussaan ja peltotiellä näet isännän uudenaikaisen traktorin penkillä työn touhussa. Tervan tuoksu ja savusaunan lempeä savu johdattaa vieraat riukuaidan viertä peremmälle menneeseen, kuin tulisi vanhaan Vorssaan, sen kumaraisiin könsiin, pieniin pirtteihin, hellahuoneisiin ja pytinkeihin.
Astu peremmälle menneeseen ja voit kuulla vanhaa vorssan kiältä emännän haastamana.
Menneisyyden muistoja
Hevossillan tilan alueella tiedetään sijainneen vanhaa asutusta, pieni savutorppa nykyisen museopihan paikalla. Myöhemmin tila oli Forssan puuvillatehtaan omistaman kartanon sivutila, jossa hoidettiin kartanon joutokarjaa, sairaseläimiä ja hevosia 1800-luvulta aina vuoteen 1945, jolloin tila siirtyi nykyisen suvun omistukseen.
Hevossillan tilan läpi kulkeva Tampereentie on tie, jonka tehtaanpatruuna Wahren rakennutti Forssan puuvillatehtaalta Matkun asemalle, josta puuvillapaalit kuljetettiin hevosilla Forssaan. Tien varrella kulki joulukuussa 1878 Suomen ensimmäinen puhelinlinja tehtaan konttoriin, jonne asemalta soitettiin kun paalit saapuivat. Kievarikyyti oli tuohon aikaan kallista ja tehtaalle työnhakuun tulevat patikoivat yleisesti jalkaisin Matkusta Forssaan. Yksitoikkoinen matka kesti kolme tuntia, asutusta ei ollut mutta katseltavaa kyllä riitti oudoista puhelinlangoista, joiden pylväisiin oli kiinnitetty matkanmäärää osoittavat numerotaulut.
Hevossillan uudet asukkaat
Forssan kartanolta tila siirtyi karjalan siirtolaisina Muolaasta tulleille Ida ja Joel Merolle, jotka rakensivat tilalle uuden päärakennuksen 1947. Seuraavana kesänä pihapiirissä vietettiin poikansa Viljon ja Mirjam Vinnikaisen häitä – heistä tuli tilan seuraava isäntäpari 1956. 1988 tila siirtyi heidän pojalleen Veikolle ja puolisolleen Raija Sundblomille, joka neljännen polven forssalaisena toi karjalaiseen taloon hämäläistä elämänmenoa.
Tila oli 1950-luvulla tyypillinen karjatila, jossa kasvatettiin lehmiä, possuja, kanoja, lampaita ja hevosia. 1970-luvulla tilan tuotantosuunta muuttui emakkosikalaksi ja muu karja sai väistyä.
Porsastuotanto jatkui aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen Raija ja Veikko Mero ryhtyivät luotsaamaan tilaa EU-aikaan. 2000-luvun vaihtuessa tilalla tapahtui suuri muutos,
kun sen rakentaminen museo- ja matkailutilaksi alkoi ja tilalle on siirretty parikymmentä vanhaa hirsirakennusta. Matkailutilan kehittämisessä mukana ovat myös tyttäret Katja ja Jutta sekä seuraavan sukupolven alut: Vilma, Viola ja Viljo, karjalaisen mummin vunukat ja hämäläisen mamman kirpaleet.
Harrastuksesta museotilaksi
Raija-emännän keräilyharrastus ja Veikko-isännän rakentamisinnostus on vuosien varrella luonut Hevossillasta upean kokonaisuuden, jossa eri aikakauden talonpoikaiset esineistöt on sijoitettu lukuisiin museorakennuksiin. Kaikki rakennukset on sisustettu ajan hengen mukaan. Kokoelmista löytyy runsaasti myös käsityöläisten helmiä kuten pellavaisia tekstiilejä, ryijyjä, kupariesineitä, keramiikkaa, puuesineitä, sepän takomia työkaluja ja erilaisia hevospelejä. Isännän keräilyharrastus on tuonut taloon vanhoja traktoreita ja automobiilejä.
Museopihan päärakennus Flinkin torppa vuodelta 1805 on Forssan vanhin kokonaisena säilynyt asuinrakennus. Sen pihapiiriin on siirretty parikymmentä vanhaa rakennusta: tuulimylly, aittoja, savusaunoja, latoja, makasiineja ja kaluvajoja, vanhimmat aina 1750-luvulta. Vanha hirsinavetta on muuntunut tunnelmalliseksi Tallituvaksi, jossa nyt toimii tilausravintolamme.
Tilan vanhat talousmetsät on liitetty valtion metsiensuojeluohjelmaan. Metsäalueelle on rakennettu 6 lomamökkiä, sauna ja laavu. Tilalla voi nykyisin yöpyä kerrallaan 20-30 henkeä.
Passi nääks tullen käymään ja kattomaan – astu peremmälle menneeseen!
